Rakentaminen tähtää aikaa kestävään lopputulokseen
Laadukas rakentaminen tarkoittaa AHS Controlilla ensinnäkin sitä, että siitä pidetään kiinni, mistä on asiakkaan kanssa sovittu. Tämä sisältää muun muassa yhdessä määritellyn aikataulun. AHS Controlin myynti- ja markkinointijohtaja Matias Ojalehto sanoo, että asiakas voi varmasti luottaa siihen, mistä on yhdessä sovittu.
”Olemme luovuttaneet vastuullamme olleet hankkeet sataprosenttisesti sovitussa aikataulussa, jopa nopeamminkin. Pidämme aina aikatauluista kiinni.”
Toinen AHS Contorlin periaatteista on, että rakentamisessa asiakkaita pyritään ohjeistamaan siihen, että he saavat pitkäikäisen ja laadukkaan lopputuloksen. Näin tehdään, jotta asiakasta palveltaisiin parhaalla mahdollisella tavalla.
”Emme siis välttämättä rakenna halvinta, jos näemme, että se on pidemmän päälle asiakkaan etujen vastaista.”
Kolmas laadukkaan rakentamisen periaate on asiantuntijuus. Suunnitelmia rakentamiseen ei esimerkiksi oteta arkkitehdilta silmät kiinni ja kritiikittä.
”Käytämme kaiken ammattitaitomme ja osaamisemme jo hankkeen alusta ja suunnittelusta lähtien asiakkaan hyväksi. Osaamme ohjata tilasuunnittelua siihen suuntaan, että lopputuloksesta tulee laadukas ja varmasti hyvä.”
Mitä on laadukas rakentaminen käytännössä tarkoittaa?
Yksi tärkeä osa-alue kaikessa AHS Controlin tekemässä työssä ja rakentamisessa on se, että kaikki rakentamiseen liittyvät prosessit ovat kunnossa. Tähän panostetaan ja tilanteita seurataan tarkasti kaiken aikaa.
”Tästä syystä rakentamisen ja laadun tarkkailun prosessit ovat meillä hyvässä kunnossa. Tämä on kaikille työntekijöille toiminnan selkäranka.”
Rakennusurakat on asiantuntevasti organisoitu. Mitään ei tehdä hutiloiden.
”Kun rakennustyö etenee, kukaan ei sooloile hankkeesta toiseen. Kykenemme vetämään jokaisen hankkeen aina tietyn laadullisen prosessin mukaisesti.”
Jokaisen rakennushankkeen teknistä toteutusta tarkastellaan aina tilanteen mukaan. On olemassa monenlaisia rakennusteknisiä ratkaisuja ja toteuttamistapoja, joista valitaan aina kulloiseenkin tilanteeseen parhaiten sopiva.
”Meillä ei ole sellaisia rajoituksia, että vain tietyt tekniikat olisivat käytössämme. Voimme hyödyntää rakentamisessa mitä vain rakennusteknisiä juttuja.”
Mitä asiantuntijuus sisältää rakentamisessa?
AHS Controlilla asiantuntijuus syntyy ennen muuta siitä, että toiminta rakentuu laadukkaan työnjohdon ympärille. Laadukas työnteko näkyy pienissä päivittäisissä valinnoissakin.
”Meillä päivittäistä työtä eivät ole vetämässä ketkä tahansa, vaan alan ammattilaiset, joilla on vankka kokemus tältä alalta. Kokemus määrittää toimintaamme kaikin puolin”, Ojalehto sanoo.
Kertyneen kokemuksen ansiosta AHS Controlilla tiedetään jo etukäteen, millaisia vaikutuksia pienillä arkisillakin valintatilanteilla on lopputulokseen. Tiedetään myös, miten kiinteistöjen rakentaminen hoituu sujuvasti.
”Viime kädessä meidän asiantuntijuutemme määrittelevät kuitenkin asiakkaamme. Haluamme, että kaikilla asiakkaillamme syntyy aidosti tyytyväinen tunne yhteistyöstämme kiinteistöjen rakentamisessa. Meille on tärkeää kuunnella asiakkaidemme kokemusta. Sen myötä osaamme tarvittaessa kehittää toimintatapojamme tai pysyä hyväksi havaitussa ja toimivissa ratkaisuissa.”